Quarter Pounder with cheese

Näin se on tammikuu lusittu sitten loppuun, ja ihme kyllä, mä olen vieläkin elossa. Säät ei oo ainakaan imarrellu ollenkaan, ja mä satun olemaan vielä niin kotikissa että pienikin pakkanen saa mut unelmoimaan autokyydin riemuista ja maanalaisista tunneleista koti-koulu -akselilla.

Tän päivän plussakelit tuo kuitenkin toivoa huomisesta, ja vaikkei kukaan nauti loskassa kävelemisestä, mun on pakko myöntää, että kun aamulla katsoin ulos ikkunasta ja näin märkää asfalttia, mun sydän pakahtui. Ja onneksi on vielä kunnolliset kengät, ei oo tänä talvena mennyt vielä kertaakaan vedet kengästä läpi! Kengät on jotain ihme nahkamokkaa, ja äiti oli ihana ja käsitteli ne jollain ihme nahkamokka-aineella (huomatkaa mun suuri ja mahtava lahjakkuus bloggaamisessa ja tuotteiden suosittelussa).

Jottei tää nyt ihan uutisiksi ja sääksi mene, niin mulla on oikeasti asiaa!

Kun mä aloitin tän blogin (mitä, tällä viikolla?), mä lupasin itselleni ja parille ystävälle, että en missään nimessä, ikinä, koskaan rupea lisäilemään tänne "urpoja" kuvia tuotteista ja hehkuttamaan niitä. Sori kamut, mutta mä lankesin!

Syy, miksi laitoin tän on se, että me ollaan Suomessa, ja ihan varmasti jokainen tyttö täällä on ees joskus voivotellut niitä katkeilevia ja kuivia hiuksia. Four Reasons on muutenki mun lempimerkki yli kaiken mitä tulee hiustenhoitotuoteitteisiin, ja tänään sitten heräteostoksena hankin kivannäkösen pullon keskustan Sitruuna -kaupasta. Kokeilin, ja rakastuin. Tuotteen nimi on Four Reasons Moisture Mist, joka siis antaa kosteutta hiuksille. Mä en tehosta voi mitään sanoa vielä, mutta tuoksu oli ihana :) Suihkuttamisen jälkeen koko kylppäri tuoksu kampaamolta, ja tuoksu jää hiuksiin ,muttei kuitenkaan turhan voimakkaana.

Cosmonkin ostin, siksi sen on kuvassa. Eks oo hieno? :)

Mitä on itsetunto?

Siis, sitähän se on että oot sujut ittes kanssa, pystyt peilin edessä sanomaan itsellesi että oot kaunis ja vaikka mitä muuta. Mä tajusin tänään kun rämpläsin puhelinta junassa ja tää tänään otettu kuva tuli tielle, että hei, mulla taitaa olla hyvä itsetunto: Ensimmäinen ajatus meinaan tästä kuvasta oli, että tää on niin huvittava että pakko saada tää nyt mun blogiin.

Pari vuotta sitten en ois ikinä laittanu tällästä kuvaa mihinkään julkisesti, saatikka sitten antanut kenenkään ottaa musta kuvaa ku syön QP - Ateriaa mäkkärissä. Nyt mä itse pyysin muruu ottaa tän kuvan, vaikka viereisessä pöydässä istuva herrasväki katsoikin mua hieman oudoksuen. Mä kun päästin vielä asiaankuuluvaa hampparinsyöntimurinaa.

On se aika surullista, se itsetuntokysymys. Eletäänkö me tosiaan yhteiskunnassa, jossa ihan pikkutytöillä on jo niin kova huoli omasta kelpaavuudestaa, ulkonäöstään ja isitä, että kasvaako tissit tarpeeksi nopeasti, että kauppojen täytyy olla pullollaan itsetunto-oppaita, ja jokaisessa naistenlehdessä toitotetaan, miten onnistut saamaan itsetunnon ylös.

Mä tiedän, että pari vuotta sitten olisin ollut eri mieltä, mutta tytöt, ja miksei nyt pojatkin hei: Ahmimiskuvat ja hassuttelut on ihan jees, eikä se hamppari kuukaudessa tapa :) Vaikka terveellinen ruokavalio ja liikunta onkin tärkeää, en mä sitä!

Kun mun päähän ei ihan oikeasti mahdu, että miten vaikeaa on sanoa yksi kehu kaverille päivässä. Mun itsetunto ja minäkuva muuttui murrosiän teiniangstista paljon kypsempään hujauksessa, kun sain ympärille ihmisiä, joilta kuulin melkein päivittäin, että mulla on kivat kengät, kauniit silmät ja upeet hiukset. Ja nykyään mäkin teen sitä: On hauska nähdä, miten kanssaihmiset hämmentyy, kun ohimennen huikkaa, että "Jenna hei, sulla on ihan sikakivat meikit tänään" (Sori Jenna, pakko käyttää ku hoen tota koko ajan!).

Ota aikaa ja mieti hetki: Milloin viimeksi kehuit toista? Hyvä, jos tällä viikolla! Jos et, on huomenna paljon aikaa siihen :)

Protip: Valehtelemaan ei kannata lähteä. Sano jotain nättiä silloin kun oikeasti näet jotain nättiä :)

Kuva ei liity mitenkään, ajattelin vaan piristää teidän päivää :)

Huomenna sitten murun kanssa MP-messuille, oon upein tyttöystävä ikinä ja raahaan Henkan sinne, vaikkei sitä itseasiassa kiinnosta kaksipyöräiset pätkääkään! Näin meidän parisuhteessa :)

Pitäkäähän oikein hauska ja kehujentäyteinen viikonloppu, jos mä en huomenna kerkeekkään koneelle!

Eläköön pimpit!

 

Kuvat, hiukset ja meikki by Mirva Wallin, parturikampaamo Happy State, http://www.happystate.fi/

Ja se pyörittää, pyörittää, pyörittää, ja mun askeleet rupeaa jo sujumaan. Itseasiassa, kaikkien askeleet rupeavat sujumaan, enkä malta odottaa, että näen kaverit hienoissa puvuissa tanssitaitureina. Wanhojentanssiharkat ovat saaneet monesti mut pohtimaan, minkälaista olisi, jos mä olisinkin syntynyt ihan jollekkin eri vuosisadalle, tai edes kymmenelle.

Viikonloppuisin käytäisiin tansseissa, liehuteltaisiin hameita, kikatettaisiin pojille ja sunnuntaisin käytäisiin kirkossa. Kaupungitkin olisivat nykyiseen verrattuna vain kyliä, ja maailma olisi viaton -- Ainakin 17 vuotiaan tytön silmin. Esiaviollinen seksi olisi pahinta kaikessa, vaikka siitä salaa tirskuttaisiinkin tyttöjen kanssa. Ei puhelimia, ei televisiota, ei nettiä eikä välttämättä hyvää kirjoitustaitoa. "Ja tytöt, muistakaahan tulla kotiin ennenkuin on pimeä!". Tälläkään hetkellä matematiikankirja ei yrittäisi hunoin tuloksin viekoitella mua, ei tarvitsisi miettiä tulevaisuutta. Isä kuitenkin, tai tässä tapauksessa isoisä, järjestäisi mut hyviin naimisiin, ja eläisin onnellisena elämäni loppuun asti, vaikka se naapurikylän poika jäisikin aina mietityttämään kun odottelisin sitä Jarkkoa peltotöistä kotia.

Scarlett O'Hara, olet upea!

Toisaalta, ei se varmaan olisi mun juttu. Tykkään pukeutua ja katsoa vanhoja filmejä, mutta enimmäkseen niitäkin Marilyn Monroen aikakaudelta. Oli varmasti hienoa nähdä, kun naiset saivat äänioikeuden ja pääsivät ensimmäisiin ihan kunnon töihin, pois sihteerin ja puhelinvastaajan pallilta siihen toiseen huoneeseen -- Siihen, missä se ällöttävä, vanha, pahaltahaiseva ja ihan liian iholle tuleva miespomo oli ollut. Voin vain kuvitella sen vapaudentunteen, minkä naiset olivat saaneet kun ensimmäiset lasten päivähoitopaikat avattiin, kahleet avattiin. Nainen olikin nyt oikeasti ajatteleva ja fiksu. Nainen pystyi opiskella, ja nainen oli ehkä joissain asioissa parempikin kuin mies. Nainen sai päättää itsestään.

Sananvapaus on se, mitä mä arvostan yli monen muun asian. Maailmassa on monia muitakin ryhmiä, tälläkin hetkellä, joilla ei sitä ole. Lainatakseni Sofi Oksasta tämän sanomalehtien liiton sananvapauden julistuksessa: "Sana on vahva." Naiset sen saivat, ja on upeaa huomata, että nykyään ainakin meidän nuorien kesken, me ollaan samanarvoisia, tytöt ja pojat, miehenalut ja naisenalut. Mä saan ihan yhtälailla heittää mun mielipiteen koulun filosofiantunnilla kuin mun poikaystäväkin. Mä en uskoisi että kukaan tulisi multa kysymään, että mitä mä teen biologiankurssilla vaikka mä olen naissukupuolta. Tai että mitä mä edes teen lukiossa.

Sitä ei kuitenkaan voi kiistää, että miehet ja naiset ovat erilaisia. Mutta eikö vastakohdat ja erilaisuudet täydennä toisiaan? Miehet ovat useimmiten fyysisesti vahvempia, ja tietyillä elämänaloilla pätevämpiä. Naisilla samoin: voin väittää, että hoidan tietyt asiat miljoona kertaa paremmin kuin useammat miehet, joita tunnen. Joten naiset myös, älkää unohtako, että meidänkin pitää olla tasa-arvoisia miehiä kohtaan, vaikka ne välillä vähän höpsöjä onkin :)

Mä tykkään olla räiskyvä, puhua paljon, nauraa liian kovaa ja huutaa jos huvittaa. Tätä mä en olisi voinut tehdä 200, tai edes sata vuotta sitten. Nyt mä voin. Ja sen takia, vaikka tällä aikakaudella on monia asia huonosti, mä pidän juuri tästä ajasta ja juuri tästä hetkestä. Mä saan olla mä, ja mun kaverit saa olla juuri niin ihania ihmisiä kuin niitä vaan huvittaa. Ja vaikka joskus ei huvittaisikaan, sekin on ihan okei!

Eläköön pimpit ja vähän pippelitkin!

Verta, hikeä ja kyyneleitä

Otsikkokin jo sen kertoo, koeviikko on alkanut!
Koko päivä onkin mennyt siihen, kun oon yrittänyt saada mun jo ehkä liiankin harmaantuneet aivosolut toimimaan. Joulun jälkeen opeteltuja asioita kun ei oo ihan niin helppo painaa mieleen -- Varsinkin kun on kyse biologiasta tai matikasta, jotka ei juurikaan jaksa innostaa. Yleisesti mulle riittää, kunhan mun kroppa toimii ja kassa osaa antaa oikean summan rahaa takaisin. En mä halua tietää tälläisten asioiden alkuperiä. Solut on ällöjä!

Järjetön epätoivonpuuska valtasi mut jo tossa aiemmin, ihan niinkuin joka koeviikko
"En mä osaa, en mä muista mitään, mä en ihan varmasti pääse tosta läpi, mä joudun uusimaan!".
Psykologia on mun lempiaine, ja sen pohjalta mun pitäisi kyllä jo ymmärtää, että nää fiilikset johtuu vaan siitä, kun en jaksa sitä kirjaa avata. Ne lempiaineet on vaan paljon kivempia luettavia kun ne inhokit.

Ilmeeni kun matikka-ahistus.

Onneks mun pelastava prinssi ja tässä tapauksessa, tänään, mun parempi puolisko, ryntäsi apuun autokoulun jälkeen ja selitti mulle kaikki hienot lyhyen matikan kaavat ja niin elämälle tärkeät matemaattiset mallit. Bilsassakin siitä oli jotain hyötyä, ainakin näin toivon.
Toisaalta, mun osalta se lukeminen oli ehkä enemmänkin epätoivoista muistisääntöjen keksimistä ja kuvien nappailua eri lukemisen vaiheista.

Tylsää postausta, tylsää postausta, mut sitä se elämä hei välillä on!
Kylhän tänään on kivojakin juttuja sattunut; wanhojentanssitreenit meni tosi hyvin, olin tänään tosi nättinä liikenteessä (jota ei muuten välttämättä tajua noista suihkunraikkaista kuvista) ja tajusin, että vaikka unelmoin ja ikävöinkin kesää, niin talvikin voi olla ihan kaunis. Vaikka reidet onkin ihan jäässä kun pääsen koulun oville asti aamulla, ja nenä vuotaa heti, kun vahingossa onnistuu joutumaan ulos.
Mun, ja meijän jokaisen, pitäisi oppia nauttimaan elämästä. Siis, tottakai mä elämästä nautin, mutta en aina osaa arvostaa juuri sitä hetkeä, missä just elän. Mun elämä on itseasiassa ihan kivaa, ja ainakin mä tykkään olla Pinja, ja just sellainen Pinja minkälainen nyt oon. Tykkään olla se Pinja, joka kuuntelee matikkaneron kuorsausta sydänpeiton alla, se Pinja, joka röhnöttää keskellä yötä sängyllä koulukirjojen keskellä, ja se Pinja, joka joka aamu kiljaisee, kun peilistä takaisin tuijottaa monsteri, jolla on tummat silmänaluset ja villit kikkurat sojottamassa joka suuntaan.
Mä toivon, että tekin koette tälläisia hetkiä aika ajoin, mitä useammin, niin sen parempi!

Kaikille lukiolaisille hyvää alkavaa koeviikkoa, ja kaikille amiksille; lucky you!

P.S: Kiitos teille, jotka ootte jo lukijoiks liittyneet, ihan superihanaa nähä että joku kiinnostu jo mun epätoivoisen ekan postauksen jälkeen!

Meet me

Eka blogiteksti on aina vaikein;
Pitäisi keksiä jotain luovaa, jotain hienoa, jotain, millä mä saisin teidän mielet vangittua tähän tekstiin. Mun pitäisi keksiä upea elämäntarina, lisätä siihen paljon kuvia, saada teidät liikuttumaan, suuttumaan ja nauramaan samaan aikaan. Luoda teille elämyksiä, mielikuvia, saada teidät koukkuun ja odottamaan jokaista tekstiä niinkuin narkki uutta heroiinipiikkiä.
Ehkä mä vaan alkajaisiksi myönnän teille, että siihen mä en pysty. Sen pystyn kyllä teille kertomaan, että mä kirjoitan, ja yleensä ihan hyvin - taikuriksi musta ei kylläkään ole.
Ekassa blogitekstissä mä luultavasti kerron teille jotain itsestäni, sillä kukaan ei ole mua tässä teille esittelemässä -- Anteeksi siis töykeyteni.

Heippa!
Olen Pinja Toikka, vielä 17 vuotias lukiolainen, joka päätyi (jälleen) aloittamaan uuden tekstisarjan tänne suureen ja pelottavaan blogiviidakkoon, tarkoituksena kai jollain tapaa viihdyttää teitä. Onnistuin jopa panostamaan niin paljon, että sain siskon tekemään mulle bannerinkin tänne :) Ikuinen onnettomuus tietotekniikassa ilmottautuu!
Mun tarkoituksena olisi valmistua ylioppilaaksi ja ainakin näiltä näkymin lukea itsensä psykologiksi. Toisaalta, pakko ehkä näin alkajaisiksi myöntää, että mitä mun mielipiteeseen tulee; se vaihtuu, asiassa kuin asiassa ja usein.
Mä olen ihan kiva tyyppi, tai ainakin pidän itseäni sellaisena. Monien suusta on päässyt sanat hupsu ja myötätuntoinen kun ne on mua kuvaillut. Toisaalta, mitä mä olen teille näitä kertomaan, etteköhän te osaa omat päätelmänne tehdä tekstien perusteella (tai tekstin).
Mä olen tyttö, ja toivon että sen tosta kuvasta huomaa. Asun Vantaan perukoilla, siis kehäkolmosen, a.ka susirajan väärällä puolen. Voisin väittää, että susien kanssa taistelu on aiheuttanut sen, että oon aika kovaa tekoa. Seurustelen, ja mulla on pikkusisko, isoveli, äiti ja hauva :)

Varoituksen sanana voisin teille myös sen kertoa, että tämä ei ole lifestyleblogi, ainakaan siinä muodossa, mitä te ootte tottunut lifestyleblogeja näkemään. Mun tarkoituksena on kirjoittaa, ja nimenomaan kirjoittaa mun elämästä, koska siitä mä nautin, ja sillä tavalla mä näytän teille, että mä olen elossa. Kuviakin luultavasti teksteihin tulee, omistanhan mä nyt aivan superhienon kameran! Se mun kamera sisältyy tohon mun superhienoon älypuhelimeen, siinä on hei salamakin! <3

So you got the idea. :)