Päivä 1 - Minä kuvina

Onnistuinpa löytämään kivan haasteen noita blogeja selaamalla. Eli jos annatte mulle anteeksi, kukaan ei mua tähän juttuun ihan oikeasti haastanut. Ajattelin, että tälläinen olisi vaan kiva toteuttaa :)
Eli seuraavan 31 päivän ajan aion orjallisesti tuottaa teille sisältöä, sormet näppäimistöllä syyhyten alla olevien aiheiden mukaisesti :) Haasteen löytäminenkin ajoittui vielä kivaan ajankohtaan, mulla kestää tekemisessä siis tasan kuukausi! Älkää kuitenkaan pelätkö, mun blogi ei tuu olemaan ihan pelkkää haastetta täynnä, tottakai kerron kaikki kivat jutut ja laitan perunakameralla otetut kuvat! Lisäksi, musta tuntuu että mulla on jonkinlainen oma visio noihin kysymyksiin muutenkin :)

Päivä 1 – Esittele itsesi

Päivä 2 – Eka rakkaus

Päivä 3 – Minun vanhempani

Päivä 4 – Tätä olen syönyt tänään

Päivä 5 – Mitä on rakkaus?

Päivä 6 – Minun päiväni

Päivä 7 – Paras ystäväni

Päivä 8 – Se hetki

Päivä 9 – Uskoni

Päivä 10 – Päivän asu

Päivä 11 – Sisarukseni

Päivä 12 – Käsilaukussani

Päivä 13 – Tällä viikolla

Päivä 14 – Mitä minulla oli päällä tänään?

Päivä 15 – Unelmani

Päivä 16 – Eka suudelmani

Päivä 17 – Mieleisin muistoni

Päivä 18 – Mieleisin syntymäpäiväni

Päivä 19 – Kaduttaa

Päivä 20 – Tässä kuussa

Päivä 21 – Toinen hetki

Päivä 22 – Tämä järkyttää minua

Päivä 23 – Tämä saa minut voimaan paremmin

Päivä 24 – Tämä saa minut itkemään

Päivä 25 – Ensimmäinen

Päivä 26 – Pelkään

Päivä 27 – Suosikkipaikkani

Päivä 28 – Ikävöin

Päivä 29 – Tähän pyrin

Päivä 30 – Soittolistallani

Päivä 31 – Viimeinen hetki

Heti tän ensimmäisen päivän kohdalla mulle herää kysymys, että kuka mä oikeastaan olen. Mitä mä teille kertoisin itsestäni, jos ihan kunnolla pitäisi lähteä selittämään. Jokaisessa blogitekstissä luovutan teille aina pieniä palasia, mutta jos mä yritän miettiä tän kaiken, mun koko minuuden mahduttamista tähän yhteen tekstiin, rupeaa tehtävä tuntumaan jo semihankalalta.

Mun ekassa blogitekstissä, Meet me, on jo jonkinlainen kuvaus musta, joten nyt ajattelin kokeilla jotain hieman erilaista. Mä olen melkoinen linssilude, ja voisin ainakin mun teinivuosista kirjoittaa romaanin jo pelkkien kuvien perusteella. Mä kuitenkin yritän pitää tän yksinkertaisena (ja kronologisena)!

Mä voisin aloittaa mun murrosiän kultaisista ja rakkaista identiteettikriisin runtelemista vuosista. Kuvat ajoittaisin varmaankin sinne kutos, seiskaluokkaan.

Mä olen aika sanaton. Nykyään mun tyyli on paljon naisellisempi, ja sanomattakin on varmaan selvää että siinä viidessä vuodessa ihminen aikuistuu. Tuona aikana mun sisäinen itujensyöjä ja kaikkea vastaan kapinoiva niin aikuinen Pinja nosteli päätään. Sekoitettuna ylidramaattisuuteen ja murrosiän "mun mutsi ja faija on ihan perseestä kun ne ei tykkää että hengaan tupakkapaikalla ja haluisin olla ulkona koko yön" tyyliin, soppa oli valmis. Ja siis, niinkuin vikasta kuvasta näkyy, mun oli pakko käydä läpi myös vaihe jossa tissienkasvu pelotti niin paljon, että oli pakko pukeutua armytakkiin, pitää hiukset lyhyinä ja olla muutenkin tosi butch. Tytöistäkin tykkäilin! Huhhu, tais äidillä ja isällä olla rankkaa mun kanssa :D

Nää kuvat taitaakin sitten ajoittua sinne kasiluokan alkuun, jolloin tajusin olevani tyttö, ja hiuksilla aikaansaaminen on itseasiassa tosi siistiä. Olin myös noihin aikoihin opetellut meikkaamaan. Kyseinen taito ei todellakaan sujunut multa yläasteen alussa, vaan sukulaiset ja varmaan kaveritkin sai hävetä silmät päästään kun ulkona liikuin. Kapinallinen nuori tarvitsee kapinallisen naaman: mä en ollut oikein vaan sisäistänyt, että levinneet ripsarit ja huonosti laitetut mustat luomivärit ja jyrsitty kajaali ei ihan oikeasti näytä edes kapinalliselta, vaan aika typerältä. Äiskä, jos luet tätä: Mä ymmärrän sen vihdoin!

Näihin aikoihin se mun pahin kapinavaihe taisi olla päällä, ja noi keskimmäisen kuvan pidennykset esimerkiksi näyttää ihan törkeen järkyttäviltä. Mun tyyli sai tohon aikaan vaikutteita milloin mistäkin: eniten mua ehkä kiinnosti rock-kulttuuri, ja sid vicious oli kovaa kamaa!

Sitten mä jaksoin olla hetken erittäin söpö ja melkein jopa muodikaskin. Kasiluokan keskivaiheilla on nämä kuvat näppäisty, ja niinkuin varmasti huomaatte, duckfacen muodikkuus oli ilmiömäistä! Näihin aikoihin mä olin vihdoin ruvennut saamaan ihan oikeasti niitä kavereita, ja mä olin ehkä ruvennut luottamaankin itseeni jonkin verran. Tähän aikaan ei mitkään järjettömät itsetunto-ongelmat mua painaneet, ja muistelisin, että poikapyöritysvaihe oli just tässä. "Iiiiik tykkääköhän se ny musta, ptäsköhä mu tehä alote jossaaai?!"

Kunnes..

Mun ihan järjetön esiteini-ikä alkoi. Nää kaikki kuvat ollaan otettu kasi-ysiluokan taitteessa, ja mä päätin yhtä-aikaa, että haluan olla poika, tyttö, tykätä tytöistä ja pojista, olla kasvissyöjä ja syödä lihaa, kuunnella hoppia ja rokkia. Lista sen kun jatkuu ja jatkuu, ja ai kamala. Tähän aikaan mä ihan oikeasti olin ihan kamala lapsi, sellainen, mitä mä nykyään kattoisin julkisella paikalla tosi paheksuvasti. Jälleen, äiti, jos luet tätä, sori! Muakin nolottaa nyt.

Ysiluokan alussa koinkin sitten taas muodonmuutoksen, osaksi siksi, että mun ystäväpiiriin tuli pari uutta kaveria, jotka rakasti shoppailua ja muotiblogeja. Osaksi sitten siksi, että vaihdoin koulua ysillä, ja tää mun ysiluokan koulu oli mulle henkisesti paljon vaativampi kuin edellinen ylä-aste. Toisella ylä-asteella mut tunnettiin jo, ja kaikki ties mun tyylin, sen, kuka mä olen ja mitä mä teen. Useimmat sen ymmärskin, eikä siitä saanut erityisemmin mähinöitä kuulla. Toisella yläasteella oli kaikki sitten paljon vaikeampaa. Tuntui, että kaikkien vanhemmilla oli paljon rahaa, ja että vaatteet ja ulkonäkö muutenkin määrittelivät sut.

Nää on siis mun kokemuksia, aika luultavastikkin moni muu ei näin ole kokenut !!

Kuitenkin, tää uus yläaste tuntu musta sen verran ahdistavalta, että tietoisesti lähdin viemään itseäni ja ulkonäköäni hillitympään suuntaan, ikään kuin kuoreen. Mä jotenkin ennaltaehkäisin sen, etten vaan joutuisi mean girlsien silmätikuksi. Ja voin ihan suoraan myöntää, että ajatus siitä pelotti mua ihan helvetisti. Onneksi yläasteelta ollaan kuitenkin selvitty, ikinä en enään menisi takaisin!

Tyylissä jälleen ehkä astetta lapsellisempaan - Ysin puolivälissä mä rupesin seurustelemaan pojan kanssa, joka piti tyylilleen omistautumista.. no, tärkeänä. Tai ainakin musta tuntui niin. Taas mä lähdin tyylilläni miellyttämään, ehkä hieman neuroottisestikin "älä jätä mua ikinä milloinkaan" -meiningillä. Itse ainakin muistan, että olisin halunnut pukeutua naisellisemmin, ja sivuheitto rupesi pikkuhiljaa hiuksissa ärsyttämään.

Tajusin just mitä sanon kampaajalle ku seuraavan kerran meen...

Kuitenkin, ysiluokan lopussa ja aika varmana siitä, että koululaisten hyväksyntä oli jo saatu, rupesin muuttamaan tyyliäni ihan just siihen suuntaan, minkälainen halusin sen olevan. Silloiseen poikaystävään suhtauduin aika paljolti "vitut siitä" -asenteella, ja se ihme kyllä toimikin. Sama päti kaikkiin ihmisiin. Yhtäkkiä musta kumpusi järjetön itsevarmuus, jollaista mä en ollut ennen tuntenut. Yhtäkkiä vieraat pojat iski kaupungilla silmää ja ihmiset jäivät selvästi katsomaan mun perään. Ja vielä silloin, kun mä näytinkin just siltä kun halusin!
Tästä mä tykkäsin :)

Lukio alkoikin sitten rock -henkisenä, mutta meikkaamaan oppineena! Ehkä ihan hyväkin etten ollut onnistunut yläasteen aikana uskottelemaan itselleni, että mun oma tyyli on ihan perseestä. Siitä kuitenkin jäi osasia jäljelle, ja näiden osasten takia mun nykyinen kultanen sitten äkkäskin mut siellä koulun käytävillä. Mä kävelen aika paljolti side silmillä, enkä varmastikkaan olisi uskonut, jos joku olisi tullut sanomaan että se rinnakkaisluokan poika muuten kattelee sua aika usein.
"Mulla on varmaan meikit levinny tai jotain"

Lukion ekan luokan puolessavälissä taisin olla kaikkein tyytyväisimmilläni ulkonäkööni. Uus seurustelusuhde ja tolkuttomasti uusia kavereita ja miehenalkuija, jotka lähettelee mulle rakkausrunoja facebookin chatissa (ei oo pitkään aikaan keneltäkään tullu rakkaudentunnustuksia!) tais hoitaa homman kotiin! :) Eli kiitos kaikki te, jotka olitte ihastuneita muhun ykkösellä! Ja anteeks.. :D Muistan, että tohon aikaan olin myös kaikista tyytyväisimmilläni hiuksiini. Omat hiukset näkyy tossa tokassa kuvassa, ne oli tolkuttoman pitkät!

Kunnes sitten.. :)

Leikkasin ne :) Pieni identiteettikriisinen eksyi muhun viime keväällä, ja oli vaan pakko saada jotain, mitä mulla ei ennen ole ollut. Nyt vaan mietin, kuinka pitkät hiukset mulla vois olla nyt..
Mutta toisaalta, ei ne kovin hyvässä kunnossakaan ollut kaiken lämpökäsittelyn sun muun jälkeen! :D
Henri tosiaan nauro mulle päin naamaa ku nää hiukset näki ja sano että näytän Willy Wonkalta. Siitä lähtien mä oon ottanu täydet vapaudet piikitellä sitä mistä tahansa, ja se saa vaan kestää. Kiitos kulta, ajattelin vaan muistuttaa että mä muistan vieläkin ja vihaan sua siitä! :D

Viime kesänä upea blondi valtasi keskustan kadut. Mä olin kyllästynyt punaseen, mutta halusin jotain muuta. Musta vaikutti kamalan synkältä, ja halusin leikkiä söpöä ja viatonta pikkutyttöä. Nyt kun katon niin näähän oli oikeasti ihan kivan väriset!

Pitkien värjäyssessioiden jälkeen värjäsin hiukset kuitenkin nopeasti takaisin mustaksi, kun väri ei tuntunutkaan sitten omalta. Nyt kyllä toi blondi taas jotenkin kummallisesti näyttää ihan törkyhyvältä! ;)

Nykyiset kuvat oottekin nähny.

Eli tässä on, mun nuoruus litistettynä kuviin. Tai no, enemmänkin ulkonäkökuvaukset ja syyt näille, mutta tää on mun tyyli. Oon aina kuvien avulla kuvaillut erilaisia jaksoja mun elämässä, ja uskon, että tekin voitte saada näistä nyt paljon irti :)

Ja nyt loppuun pieni gallup:

Oon siis tosiaan värjäämässä tässä kohta hiuksia, mutta väri on mulla vielä vähän hukassa. Onks teillä mielipiteitä? :)